Radanvartta

Pääsin ihan uusille urille aamusta, mentiin meinaan "radan vartta". Joku senkin paikan tuntee ;) Aika lailla oli polku ruohottunut, mutta läpi päästiin (minä sain juosta vapaana, kun en enää roiku liikaa Laurin ylähuulessa). Taas oli tyrkyn runsaasti kauriin hajuja ja Laurihan se tykkäsi; emännällä oli lämpö päällä köyden perässä roikkuessaan. Keli oli muuten aika tukala mullekin, sillä oli sananmukaisesti ukkosta ilmassa. Iltapäivästä ravauttikin kunnon pikasateet, mutta kartan mukaan salamointi ja jyristely ohitti idästä. Huomenna mennään ns. Jyskälään, eli nykyisin Secto Rally Finlandiin. Siitä hyvästä isäntä kävi kaupoilla ja hankki meille aurinkomajan, joka toivottavasti kelpaa tarvittaessa myös sateensuojana, mutta palataan tähän...

Pummi tarkastelee, jäikö pöydälle mitään.

Keskiviikko...

Aamulenkillä käytiin suolla. Viime aikojen vedentulo näkyi ja tuntui. Yksikin oja, jonka yli normisti on helppo hypätä, aiheutti uudella leveydellään minulle lievän arviointivirheen ja tuuskahdin pää edellä hetteikköön. Heti seuraavaksi Late haistoi kaurisparin ja sitten mentiin. Minäkin pääsin sen verran jäljille, että innostuin nuuskimaan hyvin tarkasti eräänkin hankoamispaikan (kauris raapii sarviaan puun runkoon saadakseen sametin, eli verinahan irti).

Kotona oli vuorossa kynsien leikkuu. Parhaiten se onnistuu, kun törkkää minulle luun suuhun operaation ajaksi...joten se onnistui varsin helposti.

Seuraava huoltotoimi oli madotus, jota varten isäntä kävi oikein hankkimassa lisää tahnaa (kts. edellinen madotusjuttu). Tahnan kun laappii lohella ja makkaralla, niin en pane ollenkaan pahakseni sen hotkimista.

Aurinkoisen päivän ansiosta vietimme aikaa koko porukalla vaihteeksi kaupunkiresidenssin pihamaalla. Kaksijalkaiset puuhailivat, minä pötköttelin ja Lauri tarkkaili, sekä haukkui ohikulkijat. Isäntäväen "marjanpoimijan", eli henkilön, jolle tavataan kuulemma luvata meidän lukuisat punaiset viinimarjat kerättäviksi, saapui myös hommiin ja heittäydyin hänen kanssaan tuttavalliseksi.

Iltapäivälenkillä tapasimme naapurin lagoton portillamme ja minäpäs innostuin peuhaamaan sen kanssa oikein tosissani. Hyvä tovi meni pelmutessa ja kuvasta näkee lopputuloksen:

Lintukoira(na)

Aamulenkille toimeutuessamme äkkäsin parven joitain pikku elukoita pihan reunassa. Niitä piti hieman tutkailla lähemmin, joten lähestyin varoen. Elukat ponnahtivat lentoon ja piiloutuivat ruusuorapihlajan oksille, joista pörähtelivät  hauskasti yksitellen tuija-aitaan parempaan piiloon...olivat kuulemma lintuja ja tarkemmin pikkuvarpusia.

Hetken matkaa käveltyämme edessämme taarusti hieman saman tapainen, mutta isompi harmaa elukka. Lintu siis tämäkin, päättelin ja hiippailin varoen lähemmäksi. Tämäpä räväytti siivillään muutaman iskun ja siirtyi samalla hieman väljemmille vesille. Minä taas panin pelästyneenä pariksi metriksi pakin päälle. Koskapa tipu ei kovin kauaksi siirtynyt, jatkoin lähestymishiivintää saman tein, kun sain peruutukseni pysäytettyä. Sama toistui: lintu (Sepelkyyhky toim.huom.) ravautti siipiään ja Martta peruutti. Tosin tähän jäi peruuttelu ja kolmannella kerralla etenin määrätietoisesti suoraan kohti. Kyyhky huomasi kasvaneen itsevarmuuteni ja päätti poistua kauemmaksi, eli lähikatolle omaan ihan omaan rauhaan.

Sainpahan sentään annoksen lintukoirailua, toisin kuin Late eilen "hirviseikkailunsa" kanssa😀

Madotus?

...ei onnistunut, sillä vaaka heilahti peräti 14,3kg lukemiin. Matolääkettä olikin jäljellä vain 10kg:aan asti. Huomenna siis kaupoille, jottas asia saadaan hoidettua (vaikka ei se minua haittaisi, vaikka ei saataisikaan, luulen).

Pöytäpummi ylettyy jo näin korkealle.

Hirvimettällä

Aamulenkillä sattunutta ja tapahtunutta: Rämmimme tihkusateessa puunkorjuukoneen jälkeä entisen polun paikalla suon laitaa, kun Lauri ponnahtaa tarkkailuasemiin. Isäntä ja Lauri näkevät yhtäaikaa puiden välissä ensin ison hirven (emä?) ja sen perässä kaksi (vasaa?). Samalla Lauri aloittaa kimeän ajohaukkunsa ja on onnistua nykäisemään riemuissaan isännän turvalleen turpeeseen. Äläkän seurauksen kipitän emännän taakse häntä koipien välissä turvaan...eihän sitä ihan varmaksi tiedä mitä voisi tapahtua. Tosin mulle jäi aika hämärä kuva siitä, mitä yleensä oli menossa. Late vaan oli ihan kumma koko loppulenkin ajan; seisoi töppäreellä kuono tuuleen ja veti tuoksuja kirsuunsa ja singahti seuraavalle töppäreelle samaan puuhaan.

Ennen ulospääsyä pidimme Laten kanssa pikku hartaushetken

Oletteko muutoin tietoisia, että ulpukan juuri pitää keittää jos sitä aikoo syödä.

Sateinen Martan päivä

Jotenkin meni tuo aamuyö sekaisin. Lauri huuteli (siis äänteli) aidan takana joskus puoli kuuden korvissa ja siihenkös sitten herättiin isännän kanssa. Eihän Latella muita hinkuja ollut, kuin popsia poskeensa iltaluuni. Isäntä ystävällisesti säilöi tähteet häkin (jossa en muuten enää juuri nuku) päälle kiskottuaan jäljelle jääneet roippeet Laurin kidasta. No, kun kerran oltiin hereillä, niin tietysti piipahdin, ohjatusti tietty, pihalla tulostamassa ykköset ja kakkoset ja eikun takaisin nukkumaan. Paitsi ettei nukuttanut. Tramppasin varmaan toista tuntia eestaas luu tahi muu suussa ja yritin, hyvällä menestyksellä, pitää muut makoilijat hereillä. Sitkeästi he kuitenkin yrittivät jatkaa aamu-uniaan ja niin minäkin lopulta tummuin uudelleen. Varsinainen herääminen tapahtuikin sitten vasta varttia vajaa kymmenen!

"Aamu"lenkin jälkeen vietimme Laurin kanssa laatuaikaa sen verran pitkään, että kaksijalkainen dokumentaristikin ehti kuvaamaan. 

Huomattakoon muuten, että kuljen nyt omin neuvoin molemmat raput ylös ja alas. Tosin aamun eka on kiva päästä unenpöpperössä isäntäväen sylissä, mutta muutoin taitaa enempi mennä heidän tahoiltaan turhiksi verbaalisiksi varoitteluiksi ja kärvistelyksi tuo rappukaahaus Laten perässä/edellä.

Iltapäivästä painelimme maalle sateesta huolimatta. Parasta maalla on kunnon rämpimislenkki märässä metsässä, sitten pyyhekuivaus ja piiiiitkät tirsat sohvalla t: nimim. "kokemusasiantuntija"

The future meets the past

Tultiin eilen maalta kaupunkiin. Siirtymistä voisi kutsua kulttuurishokiksi, jos ei meille koirille, niin ainakin isäntäväelle. Tosin sitä ei äkkiä saattaisi huomata, kun villivadelmapensaasta siirtyy puutarhavadelmien pensaaseen🤣

Mittaa täällä kylillä on autoja ja muita häiriötekijöitä, roskia, nikotiinipusseja ja tupakantumppeja, niin paljon että pentukoiran kanssa ulkoillessa saa taas kaivaa esille takaraivon vahtisilmät.

Onneksi täällä on sentään merkittävä valikoima leluja, kuten tämä "lacoste"-krokotiili kasarilta. Ompi kovin aikoinaan haalistunut pikku-Fiatin takaikkunalla😄, mutta ihan on laadukas revittäväksi.

Punkkirokkia

Kirotut kauriit/hirvet tms. punkkia elättelevät metsän ja peltojen eläimet. Toissapäivänä ja eilenkin aamusella minusta kairattiin lassolla punkkeja. Kolme kumpanakin päivänä, ja vielä täällä maalla, jossa ei viime kesänä ollut oikeastaan ainoatakaan...kuulemma.

Isäntä alkaa olla jo jonkinlainen harrastaja punkkien lassoamisessa. Tosin välillä menee kolmekin yritystä ennenkuin syöpäläinen saadaan poistettua. Onneksi sentään nymfit ja isommatkin punkit on löydetty aikas tuoreina = pieninä, vaikka en nyt tiedä onko siitä erityistä hyötyä. Pienet kun on vaikeampi saada irrotettua.

Emäntä alkoi jo mietiskellä, pitäisikö mullekin hankkia joku punkkipanta estämään isompia "tartuntoja" ja olla säälimättä maaston ja järven pieneläimiä. Tällaista se on kun omia uhataan 😇

PS. tekstissä esiintyy arkaluonteisia terveyteen liittyviä tietoja, joiden vuoksi kuvia ei ole liitetty julkaisuun.

Kavereita, kavereita ja kavereita

Aamulenkillä törmäsimme puolivuotiaaseen Russell-terrierityttöön. Olikin oikein mukava kohtaaminen ja pikku peuhauskin (kuljettimet kunnolla solmussa kaksijalkaisten jaloissa). Sitten meillä oli tänään naapurissakin koiria. Alma-kultsu saapasteli tontillemme isännän rapsutettavaksi ja kiva Ranskan Bulldoggi Baileykin tuli tervehtimään, kun minäkin pääsin aidan takaa. Baileystä tulikin varsinainen remupetterikaveri pienen arkailun jälkeen! Aika jykevä oli jo hän puolentoista vuoden ikään nähden ja nopea, mutta panin parastani. Sitten kävin jelppimässä isäntää puuseen rapun uusinnassa 

Apulaisena

sekä emäntää vanhan kannon putujen haravoinnissa. Piikkejä näyttää olevan muuallakin kuin mun suussani. 

Lisää piikkejä

Apuni ei oikein kelvannut, ja sain hyvän syyn höökiä Laurin seuraan...hampaat edellä. 

Ja katso, Lauri olikin, ensimmäistä kertaa ikinä, oikein kiva remuamiskaveri. Meillä meni hyvä tovi rattoisassa hammasjumpassa, eikä kumpikaan vetänyt herneitä kirsuunsa!

Laatuaikaa

Pantakaupoilla ja muuta sellaista

Aamusella onnistuin täydentämään ruokavaliotani ihan omin kyvyin, eli pomppu piisasi pihlajanmarjoihin asti. Siitä innostuneena isäntäväki otti ja punnitsi minut ja viikon 15 tulos ooli 12,6 kg.

Tyytyväinen vegaani

Aamulenkin jälkeen kaksijalkaiset yrittivät harjoittaa settericus restlessusta näyttelyseisontaan. Kuvista voidaan päätellä onnistumisen taso...

vaikka olenkin oikeasti ihan ykkösten ykkönen näissä puuhissa 😇

Sitten käytiin kaupoilla hankkimassa mulle uusi panta ja remmi. Late sai ruokaa alennusmyynnistä, sekä M&M:ltä synttärilahjan, jonka olen jo melkein syönyt...harf, harf 😆

Aika tyylikäs, vai?

Uuden järven rannalla

Tänään isäntäväki siivosi ja pakkasi itsensä ja meidät hurtat autoon sekä kotia kohden. Late sai!? jäädä kotiin, kun taas minä pääsin matkaan mukaan. Mutka peräkärryn hakuun antoi hyvän tilaisuuden rällätä hetken Piñan kanssa, mutta sitten taas jatkettiin matkaa ja päädytiin ihan toiselle mökille ja toisen järven rantaan. Paikat tutkittuani otin ja vetäydyin isäntäväen työhetken ajaksi auton takaluukkuun tirsoille. Siitä toettuani käytiin syömässä ja laiturilla, jolta kuvat.

Lumpeenkukalle kyytiä

Aamulla oli vielä sen verran raikasta, että polkka lelujen kanssa oli vaivan väärtiä. Isäntäväki keräsi pois lasten muovikipot, mutta eivätpähän huomanneet laiturille ämpäriin säilöttyjä lumpeenkukkia😆

Peuhausta Ananaan kanssa

Piña piipahti tänään porukoittensa kanssa maalla. Pikku haistelun jälkeen homma laukesi kunnon pentupainiksi. Siitä kivaa puuhaa, että me molemmat ymmärsimme soveliaan puremisen jalon taidon (vaikka pikkuisen käytinkin hyväkseni kokoetua ;) Laurikin oli kiinnostunut pikku-perrosta yllättävän paljon ja tunki myös nuuskimaan Piñaa aina tilaisuuden tullen.

Tässä sitä ollaan asian päällä (tai paremminkin alla).

Pääsin muuten ekaa kertaa sohvalle omin voimin pikku päikyille. Isäntäväki on suorastaan vaikuttunut taidostani etsiytyä omin neuvoin unille pitkin päivää.

Kehäkukassa

Keskikesän kunniaksi (ja emännän syntymäpäivän) sekä kesävieraiden kunniaksi suorimme koko porukalla Frantsilan Kehäkukkaan lounaalle. Melkein mahduimme sekaan, eli terassille kuumimpaan aurinkoon. Onneksi kaksijalkaiset evästivät rivakasti ja pääsimme Laten kanssa kastautumaan Pappilanjokeen.

Kunhan uskaltaisi

Jo on turkki hieman kuivahtanut, harmi.

Paluureissulla matkustin, viimein, Laurin kanssa takaloosterissa. Isäntä teki siitä haastavaa ajamalla pitkin karjapolkuja takaisin. No, saipahan putsailla purjoja mokoman rallaamisen jälkeen😇

Pienestä pahoinvoinnista huolimatta illalla maistui...tai siis olisi maistunut...vohveli. Yritin kyllä tekeytyä ihanaksi vohvelipöydän äärellä, mutta ilman jäin.

Iltajuoksut

Enduropyöräilijä saapui illalla Lapista ja miniän loihtiman voffelievään jälkeen lähdettiin ihan vain iltalenkille. Lauri tosin pääsi veturiksi pyöräilijälle ja minä kipittämään kilpaa juniorikypäräpään kanssa.

Juniorikypäräpää itse

Isäntä piti köyttäni...eli juoksi itsensä lääpästyksiin nuorison jäljissä. Vetäisin runsaan kilsan, Lauri varmaan triplat pyörän kanssa ja ainoa joka väsyi, oli isäntä😉

                                                   ...vaan Lauri sentään tarvitsi kunnon viilennyksen.

Lapsityövoimaa

Portin pylväs oli hapantunut soosiksi ja portti siis vemppasi villisti. Isäntä innostui korjauspuuhiin ja palkkasi minut apujesseksi. Tehtäväni oli tyhjentää kuopasta pehmenneet puut ja tässä sitä ollaan homman päällä. Hyvä tuli, sillä uusi saranatolppa saatiin pystyyn ja portti pelaa taas.

Ai niin, käytiinhän me illasta soutelemassankin. Kiva ottaa rennosti takatuhdolla

Martta ja Fiona

Kävimme siis tänään viettämässä jo kuuulemma perinteisiä kesäjuhlia siskoni Fionan mökillä. Matkaa oli onneksi vain muutama kilometri. Laitan tähän ihan vain muistoksi muutamia valokuveja:

Pentuaikaa

Kootaanpas tähän isäntäväen huomioita pentuajastani tähän mennessä omin sanoin, sillä taas yksi etappi tuli saavutettua: yö ihan muualla kuin "turvahäkissä", eli koko yön unet makuualustalla sängyn vieressä. Siirto syntymäkotoa uuteen kotiin meni vallan mainiosti siskon kanssa samassa häkissä. Vaikka aikaa meni nelisen tuntia, niin kotikolo (eli IATA-häkki) oli puhdas kuin pulmusen pylly. Ei siis vaahtokuolaa, oksuja, pisuja eikä lurukakkosia. Perilläkin oltiin ihan cooleja. Jopa sen verran cooleja, että heti piti mennä haistelemaan isoja koiria. Lauri olikin heti alusta varppeillaan kanssani. Tuskin päästiin paremmin lepoilemaan Espooseen, kun jo herralla paloi hermo vääriin aikoihin ja paikkoihin tunkeutuessani ja sain muistutuksen siitä, mikä kuuluu kenellekin. Tuosta alkaen matkaa on autossa tehty eri osastoissa, vaikka viime viikko onkin treenattu, paikoillaan ja pääasiassa luukku auki, tavaratilan jakoa. Pakko onkin, sillä en enää meinaa mahtua tarkoitukseen varattuun kuljetuskoppaani. Ihmiskontakteissani olen ollut innokas ja aiempiin settereihin (muistikuvien mukaan) verrattuna ihan poikkeuksellisen höveli. Melkein kuka vain on saanut halutessaan jaloissaan kieppuvan koiran halittavakseen, oli sitten naapurin isäntä!, tupakinpolttaja, humalainen tai kiva täti...eikä lauma lapsiakaan ole pätkääkään hirvittänyt. Toisten koirien kanssa on taas ollut hieman varovaisempaa. Esim. naapurin Nissen haukkuessa ekalla "tapaamisella" pompin uikuttaen ojaan. Nisse ihan hölmistyi, että mikä sille tuli.

Ruokailut ovat olleet vaihtelevia, sillä välillä ei oikein maita ja välillä taas sitäkin enemmän. Jos sattuu niin huonosti käymään, että väsy koittaa ennen muonaa, niin sitten on ollut tarpeen vetäistä tirsat ennen evästä. Pehmennetty/kostutettu ruoka lakkasi putoamasta viikko sitten kokomaan, narskuttaminen on paljon kivampaa. Vuohenmaitoa on sentään vielä silloin tällöin mennyt alas muonan ohessa ja jauheliha tai raejuusto muonan kaverina menettelevät mainiosti.

Unipuuhissa vaikeinta on yöpuulle taipuminen ja nyt tosiaan isäntäväki luovutti turvahäkittämisestä ainakin maalla. Kotona se onkin sitten haastavampi juttu, koska kukaan ei halua minun ravaavan rappusia omin lupineni. Toki makkarin ovella on portti, mutta sen sulkeminen yöksi edellyttää myös Laurin saamista makuuhuoneeseen ajoissa, hän kun tuppaa tulemaan vasta aamuyöstä. 

Tuo nukkumaanmenoa kuvaavaa "taipuminen" tarkoittaa järeää iltapuru- ja rähinähepulia. Ei auta hiljainen ilta, ei remuilta, ei pitkä lenkki, ei lyhyt lenkki, eli mitään lenkkiä, ei ruoka, ei treeni, eikä luu. Aina puren ja murisen, kaikkea ja kovaa😇

Tänään käytiin kylässä siskon mökillä, rankka kolmituntinen kun mentiin kunttaa kilpaa hampaat edellä😄

Taidan olla Fionaa aavistuksen keveämpi ja (valitettavasti) enemmän pentukarvassa.

Rantapallo tuhottu...mission accomplished.

Rastasverkko paikoilleen.

Rantakuoppa auringonottoon.

                                                Fionan kanssa hippasilla ja sievistelemässä.

Tapasin Ananaan

 Isäntäväen lähisukulaisethan saivat myös tässä taannoin koiranpennun. Perro on hän ja nimeltään Piña (eli siis ananas). Neiti on hieman minua nuorempi ja samalla tietysti hieman pienempikin. 

Ananas emäntäni sylissä

Päästiin hieman nokittelemaan ensin ravitsemusliikkeen terassin kupeessa ja sitten tarkemminkin mökillä. Pääsin oikein yrittämään tuttavuutta, mutta vielä ei remuun ylletty. Lauri joutui, kuten yleensä, tyytymään (vaiko sai etuoikeuden?) edän päästä haisteluun😎

Tässä hätsy videokaappaus tapaamisesta.