Ms. Vahtikoira

 Vahtiminen on raskasta puuhaa.

Kun isäntäväki (jompi kumpi siis) syöttää aamuisin akvaariokaloja, on mun hommanani vahtia, etteivät eväkkäät vain pomppaa pois vesilaatikostaan. Satunnaisesti myös Lauri ottaa osaa vahdintaan, vaikka se onkin jo aika kyllästynyt akvaariokaloihin viidessä vuodessa.

Seuraavaksi mennäänkin sitten pihalle ja siellä on ensi töiksi vahdittava omenoiden loppuja naakoilta (vaikka isäntäväki onkin jo lopen kyllästynyt pelaamaan omenoiden kanssa). Mutta minusta on tärkeää ajaa mokomat frakkitakkiset tiehensä; mistä ja milloin vain😁

Tänään muuten palailtiin kotiin taas päiväkodin ohitse ja eikös naapurin piltti tunnistanut meidät. Sitten mentiin aidan pieleen morjestamaan ja niin alkoi taas kärpäspaperiefekti, eli neljännes pihan nappuloista tuli kyselemään kuka mun nimi on ja sitten heittelemään käpyjä. Jokunen uskalsi jopa tunkea kätensä lipaistavaksi, vaikka tarhatäti oli haukkana vahtimassa, ettei vain satu hirveitä. Hyvä tovi meni, ennenkuin pääsimme lähtemään kohti aamiaista.

Aamiaisen loputtua kadulta kuului mekkalaa ja sen tuloksena kuorma-auto jätti naapurin portille oudon läjän jotain. Kasa näytti niin epäilyttävältä, että vahdimme sitä yhdessä muristen ja tuijottaen Laurin kanssa.

Kun sitten kävin isännän ohjauksessa pihalla toimituksella, niin uskalsin heti muutaman minuutin päästä lähestyä läjää häntä koipien välissä. Puolen metrin päästä varmistuin sen olevan polttopuu eli klapikasa ja siten vaaraton, eikä ollenkaan vahtimisen arvoinen. Samalla keikalla tuli kuitenkin lisää vahdittavaa, sillä katua pitkin hilpaisi jänis (jolla oli muuten jo valkoiset jalat!), joka sitten pinkaisi pihaamme. Ja me perään...muistattehan isännän roikkuvan narun päässä. Annettiin tunkeilevalle pupulle kunnon kyyti seuraavalle tontille💪

Aamun kuvausharjoituksia

Ikätoverit, eli muut suunnilleen ikäiseni setterinpennut kuuluvat käyneen rohmuamassa ruusukekaapit tyhjiksi eri kinkereissä maailmalla ja kotimaassa. Meillä sen sijaan odotellaan edelleen rekisterinumeroa Keski-Euroopan* parhainvointivaltiosta...onneksi, sillä mulla ei näyttelykoreografia vielä oikein taivu.

[* https://kielikello.fi/yhdysperaiset-maantieteelliset-nimet/ >> Suomen Akatemian kielilautakunta käsitteli tätä kysymystä kokouksessaan 20.5.1968 ja päätyi suosittelemaan isoa alkukirjainta, milloin yhdysnimen tarkoittama alue on toinen kuin sen pelkän jälkiosan tarkoittama, olipa alue tarkkarajainen tai ei, esim. Etelä-Suomi, Keski-Eurooppa, Ala-Satakunta, Sydän-Häme, Järvi-Suomi, Manner-Eurooppa, Suur-Ruovesi, Muinais-Karjala.😜]

Tänään otettiin muutama kuva asian tiimoilta ammattilaisen arviointia varten lähetettäväksi. Kuten havaitsette, pientä haparointia on havaittavissa, sekä mulla, kuljettajalla, että kuvaajalla. Kokonaisvaltaisen harjoittelun jatkaminen on siis paikallaan😀

Laitanpa tähän referenssiksi kuvia teillekin katsottavaksi, myös Laurista. Se kun halusi myös hieman shouwata.

Ja mitäpä minä tein sillä välin, kun Lauri ja isäntäväki harrasteli näyttelyhommia...vahdin tietysti pihan naakkoja aidan takana.

Historiaa haluaville, eli eräiden edeltäjieni aikaansaannoksia teksteinä ja kuvina

Täältä löytyvät muutamat tuhannet kirjoitukset 2010-luvun molemmin puolin Puna-Valkoisesta Irlanninsetterinarttu Helmi-Orvokista ja Punaisesta Irlannisetterinarttu Saimista: 

https://setteri-helmi-orvokki.blogspot.com/

Ja täältä taas Helmi-Orvokin pennun Kertun seikkailuja äitinsä ja Saimin kanssa (jatkoa edelliselle).

https://kerttu-setteri.blogspot.com/

Espoon seikkailut

Kello soi aamusta (yäk!) ja sitten pihalle aamusumussa. Tehtiin joku pikalenkki ja vetäistiin aamueväät supistettuina. Sitten pakkauduttiin autoon, jossa pääsimme Laten kanssa jatkamaan unia. Eka pysäkki oli Linnatuulessa, runsaan tunnin päristelyn päässä. Siellä se aurinko jo paistoi, joten Janakkalan huoltoaseman matkustavaisten virkistäytymislenkki sai neljä reipasta käyttäjää. Pikku pyörähdyksen jälkeen taas autoon seuraavaksi tunniksi. Sitten oltiinkin jo Espoossa tervehtimässä samaa paikkaa, jossa olin ensi kertaa tutustunut suomalaiseen kotiin kesäkuun alussa. Kahvitteluiden (ja ankaran tervehtimissöhellyksen) jälkeen hypättiin taas autoon ja seuraava stoppi oli Hvitträskin järven uimaranta. Kirkasvetinen ja iso järvi muuten, vesikin maistui oikein makoisalta. Siinä porukalla kävelimme ensin rantapolkua ja sitten mäen harjanteen yli laappien samalla suppilovahveroita ja kanttarelleja parit kassilliset matkaan. Reissulta löytyi kovien sateiden jäljiltä myös muutamat kunnon altaalliset vettä kallionpainaumista. Hyödynsin ne tietty sekä juoma-, että uintipaikkoina. 

HUOM! Jos klikkaat kuvaa, niin saat sen näkyviin isompana.

Hvitträskissä

Onneksi matkasta löytyi sentään yksi pyyhe ja pääsin hieman kuivempana takaisin autoon. Lauri se osaa olla sotkematta itseään kovin pahasti.

Jatkoimme hienoja pikkuteitä kauniissä kelissä ja maisemissa, etuauto näki jopa merikotkan ja kauriita näki kaikki halukkaat. Hetken päästä saavuimme maalaispuotiin Kirkkonummen Eestinkylään. Päästiin Laten kanssa hetkeksi sielläkin pihamaalle häiritsemään ruokailijoita (aivan loistavaa lohta oli kuulemma tyrkyn).

Maalaispuodilla

Evään jälkeen matkailtiin vielä Linlohon, eli hienolle kalliosaarelle melkein Upinniemeen. 

Teimme hyvän mittaisen rantareissun kallioilla ja metsäpoluilla edelleen jatkuvassa loistosäässä. Kalliolla oli välillä vähän liukasta, välillä, välillä päästiin kiipeilemään kivillä ja välillä rappuja eestaas.

Toki kävin myös uimassa, ekaa kertaa meressä. Vettäkin pystyi juomaan ihan nikottelematta😇

Kun viimein pääsimme takaisin parkkipaikalle, oli jo ilta laskemassa. Onneksi reissun aikana oli vielä valoa ottaa kuva pellolla löntystelevästä hirvisonnista (siis eihän me koirat sitä nähty, mutta kaksijalkaiset kovasti hössöttivät).

Toivottavasti edes näkyy

Perillä tukikohdassa saatiin viimein päivän nappulat ja melkein kerittiin sammahtaa, ennenkuin taas mentiin autoon, tällä kertaa kotiinpaluuta varten. Runsaan kahden tunnin takaluukkumatkan jäljiltä päästiin ihan kotinurkilla iltatoimille ja unille...

Viemärisukeltaja sänkykaverina

Klikkiotsikkohan tuo, mutta kuvaa ainakin etäisesti viimeaikaisia tekemisiäni. Aamulla meinaan tunkesin jo hieman tavaksi käyneellä menetelmällä isäntäväen aviovuoteeseen koisimaan. Saapumiseni havaittiin vasta, kun laskin kuononi isännän naamalle ja puhisin unissani. Tälläkään kertaa en saanut punkasta kenkää, sillä jostain kumman syystä seiskan jälkeen aamusta nuo kaksijalkaiset ovat aamu-uniensa perään sen verran, etteivät ryhdy hössöttämään koiravapaista sängyistä😏

Aamulenkillä käytiin taas suon laidassa pyöriskelemässä. Hyödynsin sateiden nostamat suonsilmäkkeet ja mulin oikein antaumuksella. "Päivin putoama" tuli sekin testattua ja edelleen pohjattomaksi havaittua (toim. huom: nimi on annettu eräänkin naishenkilön vajottua silmäkkeeseen reisiään myöten). Lävestä tarttui putua turkkiin sen verran, että paluumatkalla oli hyvä syy käydä järvessä uimassa. Latekin kävi👍

Iltapäivän reissulla tulikin vettä sitten jo ihan kunnolla. Sade oli tehnyt ojista vallan mahtavia...siis juosta! Painelin kotikatumme loppupään vuolaassa vesivirrassa ojaa edes takaisin riemu rinnassa. Samoin Vaasantien varren jyrkkä vierioja oli mahtava vesijuoksupaikka! Pohjakivistä välittämättä painelin isäntä perässä epätoivon vimmalla roikkuen kuohuvaa ojaa alas aina välillä kompastuen ja sukeltaen, mutta eikun etiäpäin. Kunnes kaikki meni pilalle. Luulisi vesisateen rajoittavan kirottujen rullahiihtäjien himoa lajiinsa, mutta ei. Yksi kopisteli vastamäkeen juuri kun meidän piti poistua sivummalle ja minähän POISTUIN. Häntä koipien välissä mäkeen! Hirvittäviä tyyppejä nuo hiihtelijät, toivottavasti joutuvat vesiliirtoon, kaatuvat ojaan ja katkaisevat sauvansa. Taas meni ainakin parisataa metriä toeta järkytyksestä (toim. huom: rullahiihtäjät, armahtakaa pentua, älkääkä tuomitko sitä tiukkapipoiseksi marmattajaksi. Martalle täytynee ottaa käyttöön Från Bølle till Bestevenn -ohjelman Trulten harjoitteet).

Sadepäivän rattoa.