Viemärisukeltaja sänkykaverina

Klikkiotsikkohan tuo, mutta kuvaa ainakin etäisesti viimeaikaisia tekemisiäni. Aamulla meinaan tunkesin jo hieman tavaksi käyneellä menetelmällä isäntäväen aviovuoteeseen koisimaan. Saapumiseni havaittiin vasta, kun laskin kuononi isännän naamalle ja puhisin unissani. Tälläkään kertaa en saanut punkasta kenkää, sillä jostain kumman syystä seiskan jälkeen aamusta nuo kaksijalkaiset ovat aamu-uniensa perään sen verran, etteivät ryhdy hössöttämään koiravapaista sängyistä😏

Aamulenkillä käytiin taas suon laidassa pyöriskelemässä. Hyödynsin sateiden nostamat suonsilmäkkeet ja mulin oikein antaumuksella. "Päivin putoama" tuli sekin testattua ja edelleen pohjattomaksi havaittua (toim. huom: nimi on annettu eräänkin naishenkilön vajottua silmäkkeeseen reisiään myöten). Lävestä tarttui putua turkkiin sen verran, että paluumatkalla oli hyvä syy käydä järvessä uimassa. Latekin kävi👍

Iltapäivän reissulla tulikin vettä sitten jo ihan kunnolla. Sade oli tehnyt ojista vallan mahtavia...siis juosta! Painelin kotikatumme loppupään vuolaassa vesivirrassa ojaa edes takaisin riemu rinnassa. Samoin Vaasantien varren jyrkkä vierioja oli mahtava vesijuoksupaikka! Pohjakivistä välittämättä painelin isäntä perässä epätoivon vimmalla roikkuen kuohuvaa ojaa alas aina välillä kompastuen ja sukeltaen, mutta eikun etiäpäin. Kunnes kaikki meni pilalle. Luulisi vesisateen rajoittavan kirottujen rullahiihtäjien himoa lajiinsa, mutta ei. Yksi kopisteli vastamäkeen juuri kun meidän piti poistua sivummalle ja minähän POISTUIN. Häntä koipien välissä mäkeen! Hirvittäviä tyyppejä nuo hiihtelijät, toivottavasti joutuvat vesiliirtoon, kaatuvat ojaan ja katkaisevat sauvansa. Taas meni ainakin parisataa metriä toeta järkytyksestä (toim. huom: rullahiihtäjät, armahtakaa pentua, älkääkä tuomitko sitä tiukkapipoiseksi marmattajaksi. Martalle täytynee ottaa käyttöön Från Bølle till Bestevenn -ohjelman Trulten harjoitteet).

Sadepäivän rattoa.