Radanvartta

Pääsin ihan uusille urille aamusta, mentiin meinaan "radan vartta". Joku senkin paikan tuntee ;) Aika lailla oli polku ruohottunut, mutta läpi päästiin (minä sain juosta vapaana, kun en enää roiku liikaa Laurin ylähuulessa). Taas oli tyrkyn runsaasti kauriin hajuja ja Laurihan se tykkäsi; emännällä oli lämpö päällä köyden perässä roikkuessaan. Keli oli muuten aika tukala mullekin, sillä oli sananmukaisesti ukkosta ilmassa. Iltapäivästä ravauttikin kunnon pikasateet, mutta kartan mukaan salamointi ja jyristely ohitti idästä. Huomenna mennään ns. Jyskälään, eli nykyisin Secto Rally Finlandiin. Siitä hyvästä isäntä kävi kaupoilla ja hankki meille aurinkomajan, joka toivottavasti kelpaa tarvittaessa myös sateensuojana, mutta palataan tähän...

Pummi tarkastelee, jäikö pöydälle mitään.

Keskiviikko...

Aamulenkillä käytiin suolla. Viime aikojen vedentulo näkyi ja tuntui. Yksikin oja, jonka yli normisti on helppo hypätä, aiheutti uudella leveydellään minulle lievän arviointivirheen ja tuuskahdin pää edellä hetteikköön. Heti seuraavaksi Late haistoi kaurisparin ja sitten mentiin. Minäkin pääsin sen verran jäljille, että innostuin nuuskimaan hyvin tarkasti eräänkin hankoamispaikan (kauris raapii sarviaan puun runkoon saadakseen sametin, eli verinahan irti).

Kotona oli vuorossa kynsien leikkuu. Parhaiten se onnistuu, kun törkkää minulle luun suuhun operaation ajaksi...joten se onnistui varsin helposti.

Seuraava huoltotoimi oli madotus, jota varten isäntä kävi oikein hankkimassa lisää tahnaa (kts. edellinen madotusjuttu). Tahnan kun laappii lohella ja makkaralla, niin en pane ollenkaan pahakseni sen hotkimista.

Aurinkoisen päivän ansiosta vietimme aikaa koko porukalla vaihteeksi kaupunkiresidenssin pihamaalla. Kaksijalkaiset puuhailivat, minä pötköttelin ja Lauri tarkkaili, sekä haukkui ohikulkijat. Isäntäväen "marjanpoimijan", eli henkilön, jolle tavataan kuulemma luvata meidän lukuisat punaiset viinimarjat kerättäviksi, saapui myös hommiin ja heittäydyin hänen kanssaan tuttavalliseksi.

Iltapäivälenkillä tapasimme naapurin lagoton portillamme ja minäpäs innostuin peuhaamaan sen kanssa oikein tosissani. Hyvä tovi meni pelmutessa ja kuvasta näkee lopputuloksen:

Lintukoira(na)

Aamulenkille toimeutuessamme äkkäsin parven joitain pikku elukoita pihan reunassa. Niitä piti hieman tutkailla lähemmin, joten lähestyin varoen. Elukat ponnahtivat lentoon ja piiloutuivat ruusuorapihlajan oksille, joista pörähtelivät  hauskasti yksitellen tuija-aitaan parempaan piiloon...olivat kuulemma lintuja ja tarkemmin pikkuvarpusia.

Hetken matkaa käveltyämme edessämme taarusti hieman saman tapainen, mutta isompi harmaa elukka. Lintu siis tämäkin, päättelin ja hiippailin varoen lähemmäksi. Tämäpä räväytti siivillään muutaman iskun ja siirtyi samalla hieman väljemmille vesille. Minä taas panin pelästyneenä pariksi metriksi pakin päälle. Koskapa tipu ei kovin kauaksi siirtynyt, jatkoin lähestymishiivintää saman tein, kun sain peruutukseni pysäytettyä. Sama toistui: lintu (Sepelkyyhky toim.huom.) ravautti siipiään ja Martta peruutti. Tosin tähän jäi peruuttelu ja kolmannella kerralla etenin määrätietoisesti suoraan kohti. Kyyhky huomasi kasvaneen itsevarmuuteni ja päätti poistua kauemmaksi, eli lähikatolle omaan ihan omaan rauhaan.

Sainpahan sentään annoksen lintukoirailua, toisin kuin Late eilen "hirviseikkailunsa" kanssa😀

Madotus?

...ei onnistunut, sillä vaaka heilahti peräti 14,3kg lukemiin. Matolääkettä olikin jäljellä vain 10kg:aan asti. Huomenna siis kaupoille, jottas asia saadaan hoidettua (vaikka ei se minua haittaisi, vaikka ei saataisikaan, luulen).

Pöytäpummi ylettyy jo näin korkealle.

Hirvimettällä

Aamulenkillä sattunutta ja tapahtunutta: Rämmimme tihkusateessa puunkorjuukoneen jälkeä entisen polun paikalla suon laitaa, kun Lauri ponnahtaa tarkkailuasemiin. Isäntä ja Lauri näkevät yhtäaikaa puiden välissä ensin ison hirven (emä?) ja sen perässä kaksi (vasaa?). Samalla Lauri aloittaa kimeän ajohaukkunsa ja on onnistua nykäisemään riemuissaan isännän turvalleen turpeeseen. Äläkän seurauksen kipitän emännän taakse häntä koipien välissä turvaan...eihän sitä ihan varmaksi tiedä mitä voisi tapahtua. Tosin mulle jäi aika hämärä kuva siitä, mitä yleensä oli menossa. Late vaan oli ihan kumma koko loppulenkin ajan; seisoi töppäreellä kuono tuuleen ja veti tuoksuja kirsuunsa ja singahti seuraavalle töppäreelle samaan puuhaan.

Ennen ulospääsyä pidimme Laten kanssa pikku hartaushetken

Oletteko muutoin tietoisia, että ulpukan juuri pitää keittää jos sitä aikoo syödä.